Urpo Heikkilä

Olen asunut koko ikäni Mäntyharjulla. Minulle oli jo pikkupojasta asti selvää, että jään näihin maisemiin. Tästä maaperästä olen myös leipäni ansainnut; jalostan ja kuljetan kiviainesta.

Musiikki on aina ollut minulle tärkeää. Olen opiskellut laulua monta vuotta ja keikkailen ahkerasti oman bändini kanssa. Soitamme tanssimusiikkia ja iskelmää.
Ensimmäinen albumini Lempeä tuuli ilmestyi vuonna 2013.

Rakastan kotiseutuani. Levyllinen  lauluja, jotka liittyvät tavalla tai toisella Mäntyharjuun, ilmestyi 2016. Levy oli nimeltään Kuulun tänne, ja siitä lähtien olen julkaissut yksittäisiä sinkkuja joka vuosi.

Keväällä 2022 ilmestynyt Suojatie valittiin paikallisradioiden kuukauden levyksi.

Toivottavasti viihdyt sivuillani ja näemme keikoilla.

Urpo